- • Ohjauksesta >>
- • Huugon työkalupakki >>
- Päihteet työelämässä >>
- Päihdehaittojen ennaltaehkäisy >>
- Päihdehaittoihin puuttuminen >>
- Hoitoonohjaus >>
- Työpaikan päihdeohjelma >>
- Taustatietoa ja työvälineitä >>
Käytettävät ohjausmenetelmät perustuvat lähinnä NLP:n ja ratkaisukeskeisen lähestymistavan ideoihin. Suuntauksille on yhteistä mm. asiakkaan kunnioittaminen elämänsä parhaana asiantuntijana. Ohjaustyössä lähestymistavat näkyvät ohjaajan toimintaa ohjaavina ajattelutapoina jotka vaikuttavat mm. vuorovaikutussuhteen muodostumiseen.
Kirjainyhdistelmä NLP on lyhenne sanoista Neuro Linguistic Programming (mielen kielellinen ohjelmointi). NLP on muodostunut useista erilaisista teorioista ja lähestymistavoista. NLP perustuu pitkälti samanlaiselle ajattelulle kuin kognitiivinen psykoterapia, jossa tutkitaan ihmisten tapaa rakentaa mm. omilla sisäisillä mielikuvillaan ja puheellaan ongelmallisia tunteita ja käyttäytymismalleja. Ohjaustyössämme olemme hyödyntäneet erityisesti NLP:n ajatuksia hyvän yhteyden muodostumiseen vaikuttavista tekijöistä.
Ratkaisukeskeisessä ohjauksessa keskitytään ongelmien syiden etsimisen sijaan niiden ratkaisemiseen ja yksilön voimavarojen vahvistamiseen. Ratkaisuja haetaan pääsääntöisesti nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Työskentelyn lähtökohtana ovat asiakkaan omat tavoitteet ja ajatukset mahdollisista ratkaisukeinoista.