Alkoholi liittyy Suomessa kulttuuriin monin tavoin ja useimmille meistä se on osa elämää. Yhteiskunnassamme on kuitenkin todettu, että jotkut elämän alueet, erityisesti työssäolo, on syytä pitää viinavapaina vyöhykkeinä. Aina tässä ei kuitenkaan onnistuta.

Syynä voivat tällöin olla niin sanotut kosteat käytännöt, jotka aiheutuvat siitä, että alkoholiasioita ei ole yhteisössä mietitty loppuun asti, yhteisiä pelisääntöjä ei ole tai niistä päätetään olla välittämättä. Näin saatetaan ajattelematta tulla toimineeksi yhteisiä, alkoholinkäytön rajoittamista tukevia tavoitteita vastaan tai saattaneeksi jotkut työtoverit alttiiksi alkoholin suurkulutuksen vaaroille, vaikka tarkoitus olisi alun perin hyvä.

Kosteita käytäntöjä voivat olla esimerkiksi:

  • työpaikan tyky- tai koulutuspäivien vapaamuotoinen ohjelma pyörii pelkästään alkoholin ympärillä
  • alkoholinkäyttö edustustilaisuuksissa (varsinkin jos niitä on useita lyhyellä aikavälillä) menee liiallisuuksiin
  • yhteisessä illanvietossaan työporukka yllyttää vähemmän juovia tai raittiita työtovereita juomaan enemmän
  • työtoverin alkoholiongelman jatkuva salailu ja piilottelu muiden työntekijöiden toimesta
  • jatkuva päihtyneen työtoverin tekemättömistä töistä huolehtiminen
  • esimies käyttää reippaasti alkoholia työhön liittyvissä tilanteissa


Tarkoituksena ei ole kieltää hauskanpitoa tai rentoutumista työelämässä(kään), mutta kaiken ei aina silti tarvitse liittyä alkoholiin, varsinkaan jos vaikkapa edustustilaisuuden jälkeenkin pitäisi vielä olla työkunnossa.

Kosteille käytännöille on lisäksi tyypillistä se, että porukka kokonaisuutena päättää toimia jollakin tavalla, ja silloin moni menee virran mukana, pysähtymättä aina miettimään onko alkoholinkäyttö juuri kyseisessä tilanteessa järkevää tai onko työtoverillekaan lopulta eduksi, että hän saa vapaasti ryypiskellä varastohuoneessa. Siksi myös kosteiden käytäntöjen kuivattelu on koko yhteisön asia. Tässä yhteydessä esimiehen (tai muun työpaikalla arvostetun toimijan, esimerkiksi luottamusmiehen) näyttämä esimerkki on äärimmäisen tärkeä yleisen suunnan näyttäjänä.