1. Päihteidenkäyttö vaikuttaa työhön
2. Päihteidenkäyttö vaikuttaa työyhteisöön
3. Ennaltaehkäisy on työsuojelua
4. Ennaltaehkäisy on edunvalvontaa
5. Ennaltaehkäisy on taloudellisesti järkevää
6. Ennaltaehkäisy on hyväksi maineelle
7. Ihmiset ovat erilaisia

1. Päihteidenkäyttö vaikuttaa työhön

Päihdeongelma ei työpaikalla ole yksityinen asia. Se voi vaikuttaa työhön muun muassa toistuvien myöhästymisten, luvattomien poissaolojen, virhesuoritusten ja tapaturmien kautta. Kuitenkin jo ennen varsinaisen ongelman kehittymistä voivat jatkuva suurkulutus tai vain yksinkertaisesti reippaammat yksittäiset käyttökerrat näkyä työssä: henkinen suorituskyky kärsii ja riski erilaisiin sairauksiin ja siten poissaoloihin kasvaa.

2. Päihteidenkäyttö vaikuttaa työyhteisöön

Yksittäisen työntekijän päihdeongelma on samalla myös koko työpaikan ongelma. Työhyvinvointi kärsii, kun alkaa näyttää siltä, että yksi ryyppää muiden kustannuksella tai kun muut joutuvat pohtimaan, pitäisikö puuttua vai eikö. Nolous ja myötähäpeä syövät dynaamisuutta ja aloitteellisuutta. Ja lisäksi, mikä pahinta, työyhteisön ongelma ei katoa vaikka päihdeongelmainen itse ohjattaisiin hoitoon tai irtisanottaisiin: ne henkiset vaikutukset, mitä ongelma ehti aiheuttaa, jäävät yhteisöön.

3. Ennaltaehkäisy on työsuojelua

Alkoholi on merkittävä tekijä työterveyden kannalta ja sen ongelmakäyttö voi olla suuri turvallisuusriski niin muiden työntekijöiden kuin asiakkaiden kannalta huolimattomuuden ja tapaturma-alttiuden vuoksi. Joillakin aloilla voi aiheutua jopa hengenvaarallisia tilanteita. Siten alkoholiin on suhtauduttava kuten mihin tahansa työturvallisuusriskiin: sen vaikutukset on arvioitava, sen riskit on ennakoitava ja minimoitava ja itse syy pyrittävä poistamaan mahdollisimman tarkkaan.

4. Ennaltaehkäisy on edunvalvontaa

Työntekijöillä on oikeus häiriöttömään ja turvalliseen työympäristöön, ja tätä oikeutta voi työtoverin päihdeongelma vakavasti loukata. Päihdeongelma voi kerrannaisvaikutustensa kautta myös vahingoittaa työpaikan yleistä keskusteluilmapiiriä ja mahdollisuuksia yhteistoimintaan. Toisaalta työntekijän etu on, että hänen ei vapaasti anneta tuhota työuraansa ja terveyttään alkoholin väärinkäytöllä. Näin myös hänen työsuhteensa on parhaiten turvattu.

5. Ennaltaehkäisy on taloudellisesti järkevää

Ennaltaehkäisy ei välttämättä maksa mitään ja joka tapauksessa se tulee aina halvemmaksi kuin pitkälle kehittyneen päihdeongelman hoitaminen. Vaikka jälkimmäisessä tapauksessa välittömät kulut usein maksaakin joku muu taho kuin työnantaja, on usein tätä ennen ehtinyt kertyä suuria taloudellisia menetyksiä poissaolojen, sairastelujen, ”maanantaikappaleiden” tuotannon, virheiden ym. takia. Lisäksi työyhteisö, jossa ennaltaehkäisy on hoidettu järkevästi, tekee parempaa tulosta eikä hankaliin irtisanomisprosesseihin tarvitse päihdeongelmien takia ruveta.

6. Ennaltaehkäisy on hyväksi maineelle

Krapulainen asiakaspalvelija lienee varsin tehokas tapa vahingoittaa yrityksen mainetta ulospäin. Asianmukaisesti hoidetun ennaltaehkäisyn kautta rakennetaan myös työpaikan ja työnantajan julkista kuvaa.

7. Ihmiset ovat erilaisia

Ihmiset ovat erilaisia. Tämä pätee myös päihteidenkäyttöön: jokainen alkoholia juova ei ole juoppo, ja useimmiten alkoholia juodaan jostakin tilanteeseen liittyvästä syystä. Tutkijat erottavat nykyään esimerkiksi vanhan suomalaisen ”sankarillisen humalan”, seurallisen bilehumalan, yksilöllisen bilehumalan, istuskelun ja ruokajuomisen. Kaikki eroavat toisistaan juomisen tavoitteiltaan ja itsesäätelyltään.

Siten on helpompaa vaikuttaa niihin tilanteisiin, joissa juodaan, kuin yrittää taistella juomisen seurauksia vastaan. Tämäkin onnistuu asiallisen ennaltaehkäisyn kautta, kun avoimin keskusteluin ja järkevin käytännöin voidaan haastaa vanhat pahat tavat ja ennakkoasenteet. Näin myös vältetään tekopyhyyden aiheuttama epäuskottavuus.